On jännää, millä tavoin uudet ideat ja ratkaisut tilanteisiin syntyvät. Tekstissä sellaisten sommittelu tuntuu olevan vielä jännempää kuin todellisessa elämässä. "Todellisessa" maailmassa, kuten tätä normaalia arkipäiväistä ympäristöäni ajattelen, on aina jonkinlainen este suunnitelmille, joku pieni tekijä, ehkä joku ihminen, jota ei ole tullut ajatelleeksi ja joka loppujen lopuksi sekoittaa tilanteita. Tekstiä luodessa mielenkiintoista on se, että ne jännitteet, ne ihmiset, ne esteet voi itse luoda niin halutessaan ja niiden ohitse voi kiertää niin halutessaan. Tavallaan minulle se päänsisäinen maailmani on ihan yhtä todellinen kuin ulkopuolinenkin universumi ("En ole käynyt Narniassa enkä New Yorkissa, molemmat ovat siis minulle aivan yhtä todellisia paikkoja", näin lausui joskus joku jonka nimeä en jaksa nyt tarkistaa), mutta jossain määrin niiden maailmojen käsittely tapahtuu aivan eri tavoilla.
Päänsisäinen maailma on vähintään yhtä monimutkainen paikka kuin todellinenkin. Kun kirjoittaa tekstiä, mielikuvittelee paikkoja, näkee hahmot mielikuvissaan, pitää niille kaikille hahmoille keksiä syy. Todellisessa maailmassa saatan pysähtyä bussipysäkillä juttelemaan jonkun satunnaisen ihmisen kanssa, jota en sen jälkeen enää ikinä näe, mutta tekstissä niin ei voi käydä, koska se ei ole oleellista. Itse asiassa niin voisi käydä, jos teksti olisi vaikka nuortenkirjamaista tai päiväkirjamaista, jossa kaikkia päivän tapahtumia kuvaillaan, mutta suurimpaan osaan fiktiivisiä tekstejä ei ole varaa laittaa "turhia" kohtauksia. Fiktiivisessä tekstissä ei ole loogista mennä kauppaan äksynä päivän opiskelusta ja tulla sieltä ulos iloisena vain, koska myyjä sattui olemaan ystävällinen ja hymyilemään kassalla. Se ei ole järkeenkäyvää, se ei toimi, niin ei tapahdu, vaikka oikeasti niin tapahtuisikin. Luulen, ettei tekstin, niin oikeaan todelliseen järkevään loogiseen maailmaan kuin se sijoittuisikin, ole koskaan tarkoitus olla täysin loogista. Tekstillä kerrotaan tarinoita ja satuja. Niitä ei lueta, koska halutaan lukea arkisista asioista, siitä kuinka joku käy kaupassa, käy töissä ja laittaa ruokaa. Teksteissä pitää tapahtua jotain, mikä on täysin arkitodellisuuden ulkopuolelta kumpuavaa. Jos siinä ei olekaan fantasiaelementtejä, niin ainakin kaikella pitää olla jokin merkitys, pitää olla juoni, pitää olla kaava. Tavallaan ihmiset luottavat paljon siihen, että kirjoissa olevat faktat ovat tarkistettuja ja pitävät paikkansa, mutta kuitenkaan kukaan ei edes oleta kirjojen millään tavalla kuvastavan todellisuutta. Ehei, sehän olisi tylsää ja satunnaista eikä muodostaisi lainkaan niin johdonmukaista kokonaisuutta kuin tekstin oletetaan olevan. On se outoa, mutta tavallaan tässäkin ajatusketjussa on jotain järkevää ja tuntuu siltä, että nämä ovat jotain sääntöjä, jotka on säädetty ihmisten päässä loogisiksi lopputuloksiksi.
Päiväkirjat ovat eri asia. Niitä luetaan eri syistä kuin täysin fiktiivistä tekstiä, koska niihin liittyy niin paljon enemmän kuin puhtaaseen fiktioon. Siitä ehkä enemmän joskus myöhemmin.
Luulen, että ihmiset haluavat lukea jotain mikä käy järkeen silloin, kun todellinen maailma vaikuttaa äärimmäisen epäloogiselta, epärationaaliselta ja enemmän kuvitellulta kuin fiktiivinen.
Näin muuten toimivat kirjoittajan aivot. Minun oli tarkoitus kirjoittaa aivan toisesta aiheesta, mutta tähän se nyt sitten lipsahti. Toisella kertaa sitten toisista aiheista.
